torstai 1. lokakuuta 2015
15. Itsearviointi
Minun some opit sujui hyvin ja helposti ja onnistuin mielestäni hyvin. Minun olisi pitänyt tehdä ehkä vähän järjestelmällisemmin blogi tekstit. Aijoin ehkä laittaa blogiin omia työkokemuksia, koulu menestystä tai toppi jaksojen menestystä.
torstai 24. syyskuuta 2015
11. Videon tuottaminen käsikirjoituksesta ja julkaiseminen blogissa.
maanantai 21. syyskuuta 2015
13. Oman oppimisen dokumentointia.
17.5
Meillä oli yto aine päivä jolloin opimme fysiikkaa.
18.5
Minulla oli 2. tutkinto päivä jolloin harjoittelimme matikkaa, äidinkieltä ja englantia.
19-20.5
VIIKONLOPPU eli mitään ei tapahtunut.
21.5
Purin viimeviikolla tehdyn patteri harjoituksen ja tein muita harjotteita joita oli 2 erillaista putken taivutus harjotetta ja asensin käsien pesu altaan ja hanan.
22.5
Aloitin öljykattilan asentamisen jolloin asensin pumpun puolisen tuloveden.
23.5
Jatkoin öljykattilan asentamista jolloin asensin menoveden puolen. Ja asensin öljykattilan viimeisen osan eli painekattilan.
24.5
Yto-aineita somea ja fysiikkaa.

24.5Yto-aineita somea ja fysiikkaa.
12. Some-apuna ammatissa
Somea voin käyttää apuna omassa ammatissa joka on LVI-asentaja esimerkiksi kyselemällä juttuja talonmiehiltä esim ovenavaus tai missä jokin paikka on jne. Tai lukemalla toisten asentajien kommentteja tai päivityksiä miten he toteuttaisi jonkinlaisen vaikean työn. Itse en tiedä mitään hyviä some sivuja alalleni muuta kuin joitenkin firmojen facebook tai koti sivut.
torstai 10. syyskuuta 2015
10. Käsikirjoitus ja toteutussuunnitelma.
Valitsimme B vaihto ehdon eli Opastus oman alan opiskeluun. Pakin esittely. Eetu esittelee työkalupakin sisällön. Kuvaamme putkihallin puolella aika jolloin kuvata 6.oppikerta.
Henkilöt: Avustaja (Joonas), Kuvaaja (Toni), Ohjaaja ja laatia (Samuel), Näyttelijä (Eetu), Äänivastaava (Niko).
Henkilöt: Avustaja (Joonas), Kuvaaja (Toni), Ohjaaja ja laatia (Samuel), Näyttelijä (Eetu), Äänivastaava (Niko).
torstai 3. syyskuuta 2015
8. Ammatilliset tavoitteeni
Itse olen päätynyt putkialalle hyvien kuulemien perusteella ja työllistymis sekä jatkoopintojen hyvän mahdollisuuden takia. Itseni suunnitelmat on pyrkiä joko diblomi insinööri koulutukseen tai pelkästään insinööri kouluun.
tiistai 1. syyskuuta 2015
6. Tekijänoikeudet tutuiksi
Tekijäoikeuksiin olen törmännyt monesti, koska lähes jokainen asia, esine, jne. ovat jonkun toisen tekemiä. Mutten ole rikkonut niitä röhöm... Mietippä nytten jos teet jonkun miljoona työn ja toinen kopioisi sen ja rupeaisi kauppaamaan halvemalla olisiko se sitten kivaa. Mutta on olemassa tälläisiä lisenssejä joilla juristit pyrkivät levittämään tuoteta omilla menetelmillä ja tietenkin voit patentoida työn jolloin vain sinulla on oikeus rakenaa semmoisia. Mutta lisensseihin on tälläinen Common Creative lisensointi ja Public Domain lisenssointi. Common lisentointi on se tarkoittaa osan oikeuksista tarjoamista kenelle tahansa teoksen
käyttäjällle, mutta vain tietyillä, sinun määrittelemilläsi ehdoilla. Domain lisentointi on taas muuten sama mutta julkaisu on vain jollekkin tietyille alueille esimerkiksi vain suomeen tai ruotsiin tai vaikka yltäisi vain baltian maihin. Sivu Tekijänoikeus.fi on sivusto jossa voit lukea tekijän oikeuksista ja voit myös kysyä joitain asioita. Sivuston on toteuttanut Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry yhteistyössä Suomen kaikkien kuuden tekijänoikeusjärjestön Gramexin, Kopioston, Kuvaston, Sanaston, Teoston ja Tuotoksen kanssa. Opetus ja kulttuuriministeriö on tukenut sivuston toteuttamista. Mielestäni tämä sivu on todella luotettava koska siihen kuuluu suomen tekijän oikeus järjestöt.
4. Verkkoetiketti eli netiketti tutuksi.
Nettiketti on sama kuin etiketti mutta toteutus vain eroaa. Tämä kyseinen käsite siis tarkoittaa että sinun tulisi toimia niin kuin sinä haluaisit muiden toimivan sinua kohtaan, ja että ymmärtäisit toisten tarkoitukset etkä vetäisi herneitä parin luetun rivin tai kommentin jälkeen. Itse olen törmännyt periaatteessa tälläiseen netti pelissä jossa olimme häviämässä ja munasin yhden jutun jolloin tiimini rupesi valittamaan minulle minun toimista. Itse voisin hillitä omaa asennetta peleissä muita kohtaan jos he eivät osaa pelata. Omaa yksityisyyden suojaa voisin turvata jos en antaisi koko maailman lukea tätä blogia. Trolli on tahallista ärsytämistä ja moderointi on vallan käyttöä.
torstai 20. elokuuta 2015
3. hyödyt ja haitat
Mitä hyötyä on somesta?
Somen hyötyjä mitäköhän niitä kertoisi. Somessa on niin paljon hyötyä kuin huonoa katsos somessa voit esimerkiksi jakaa kavereille lomakuvia ja muita kuvia tekstien kanssa. Jolloin kavereitten on helppo lukea ja tuntea mitä olet kokenut tai saavuttanut, ja toisin päin. Sitten sinun on myös helppo pitää heihin yhteyttä vaikka ryhmäpuheluna esimerkiksi skypen tai team speakin kautta. Mutta myös viestit ovat mahdollisia ja niitäkin voi lähettää ryhmissä. Onhan näitä hyviä asioita sitten viela todella paljon, mutta tässä pari esimerkkiä miksi somea käytetään paljon. Mutta mitä haittaa somesta sitten on? No niitä on myös paljon vaikka joku hyväksi käyttäjä voi saada sinusta tietoa ja olen nähnyt videon jossa yksi mies teki yhdysvalloissa testin, miten helposti alaikäiset lähtevät tai suostuvat tapaamaan tuntematonta ja tulos oli yllättävä todella moni suostui ja saivat hyvän opetuksen. Kyseinen mies oli tehnyt vale profiilin facebookin jonka kautta hän sitten sai tyttöihin kontaktia.

2. Mitä on Some?
Mitä some tekstillä tarkoitetaan? Sana some tarkoittaa sosiaalinenmedia elikkä toisin sanoen kaikki nettilehdet, facebooki, insta, whatsup, kik, messenger ja snapchat kuulvat someen. Somea käytetään joka päivä koska nykyään melkein kaikki tieto liikenne esim. viestit kulkevat sen kautta erillaisten sovellusten kautta. Ja joka päivä satoja ihmisiä liittyy johonkin somen palveluun esim faceen tai instaan. Mutta aina kannattaa miettiä mitä sinne aikoo julkaista. Koska jos julkaiset itsestäsi nolon kuvan johonkin palveluun joka on yleinen kaikille joku voi ottaa kuvan ja muokata siitä todella ilkeän ja sitten hän rupeaa jakamaan sitä muille ja kohta oletkin jokaisen naurun kohteena. Ja joskus asia voi käydä niin huonoksi että joku ottaa sinuun yhteyttä juttelet hänelle viikon ja rupeat haluamaan tavata hänet mutta hän voi ollakkin jonkunlainen lapsiin sekaantuja. Nykään aika moni nuori on valmis lähtemään sellaiseen mukaan.
Hain tietoa: Terve.fi (http://www.terve.fi/koululainen/sosiaalinen-media-vaikuttaa-seka-hyvalla-etta-huonolla-tavalla) ja mtv.fi (http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/nuoret-kertovat-naita-ongelmia-kohtaamme-sosiaalisessa-mediassa/3305806)

1. Minä somessa
Hei. Olen 15 vuotias poika joka on opettelemassa somen käyttöä. Itse en ole mikään facebookin, instan tai snapin innokas käyttäjä, mutta selailen joskus facebookia. Yleensä luen uutisia nettilehdistä esimerkiksi ilta-sanomat, ilta-lehti ja joskus hesari. Yleensä pelailen koneella tai tabletilla. Pelit joita pelaan on cs:go joskus saatan tehdä videoita siitä ja tabilla pelan bloons tower defence 5.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)